Maanantai vietettiin altailla ja rannalla aurinkoa palvoen (okeiokei, me oltiin kokoajan varjossa), uiden ja nauttien jäätelöä.
Illalla taas nauttimaan hyvästä ravintolaruoasta. Tälläkertaa pitsaa!
Tiistaina suuntana oli Can Picafort niminen kaupunki. Tosi pieni ja kodikas.
Toiseksi viimeisenä iltana käytiin katsomassa merirosvonäytelmää, johon sisältyi myös päivällinen. Ruoka ei maistunut, mutta esitys ylitti odotukseni täysin! Kyseessä ei ollut pienille lapsille suunnattu miekkailunäytelmä, vaan ihan oikeasti todella henkeäsalpaava akrobatiaesitys. Upeat temput sai samalla vapisemaan ja hurraamaan. Harmikseni ei sisällä saanut kuvata. Pakko myöntää, että en ole koskaan nähnyt niin upeaa tanssi-/musiikkiesitystä!
Viimeinen päivä oli tottakai pakko omistaa fiilistelemiselle, rannalla tassuttelulle, uimiselle ja auringolle. Oi että, tota paikkaa jää kyllä ikävä!
Illalla vielä ravintolassa, ja kaupan kautta hotellin parvekkeelle syömään jälkiruokaa.
Perjantai aamuna ehdittiin onneksi syödä viimeisen kerran taivaallinen aamupala, jonka jälkeen bussilla lentokentälle. Kone lähti puoli kahdeltatoista, ja Helsingistä sitten ajettiin kotiin. Jopa hieman haikea tunne astua viikon jälkeen omaan (sotkuiseen) huoneeseen. Tyynyä mulla kyllä oli ikävä! Sitä en kiistä.
♥Emma
Seuraavaksi olis luvassa pientä videopostausta. Ostoksista en enempää jaksa kertoa, koska niihin en tuhlannut paljoa rahaa. Lähinnä paita, koru ja pieniä matkamuistoja.